tiistaina, heinäkuuta 28, 2015

Taisteluni


(Heinäkuun olemattomilla helteillä tuntemuksia on kuumentanut perussuomalainen kansanedustaja – Suomen sisulainen Olli Immonen 1]. 'Kärpäsestä on tehty härkänen', ja jopa rikostutkintapyyntö. Medianäkyvyys oli taattu ja vielä tätä kirjoitettaessa todellinen ulostulon syy on hämärän peitossa)



[ … aseveljet marssiessaan rintamalle kokivat voimakasta yhteenkuuluvuuden henkeä – oma henki oli paljolti vierustoverinkin varassa – tarvittiin toinen tosiensa apu ja turva. Oli taistelu elämästä ja kuolemasta. Sotien, siis fyysisen väkivallan, tappamisen, tuhoamisen ja vahingonteon päämäärä, olivat ja ovat tavoitteita – 'tapa tai tule tapetuksi' … ]

Nyt meneillään oleva 'persudilemma' on saanut sisältöään suuremman aseman – takana saattaa olla median halu olla edesauttamassa Perussuomalaisten hajottamista erilaisiin kuppikuntiin – 'halla-aholaisiin, immoslaisiin, oinoslaisiin – ehkä hakkaraislaisiinkin'. Niin tai näin – on nyt taistelu noussut sanana keskiöön ja mitä se tarkoittaakaan.



Aina joukkoja ruokittaessa ovat marssilaulut raikaneet

on Jääkärimarssia 2], on Taistojen tietä 3], unohtamatta ehkä kaikkein iskevintä, saksalaisten Horst Wessel marssia 4], jonka Saksan kolmannen valtakunnan Kansallissosialistinen puolue [NSDAP] lanseerasi kiihdykkeeksi mellakoinneissa kuolleen toverin muistoksi ja tuhatvuotisen 13-vuotta kestäneen valtakuntansa airueeksi 5].



Marssilaulut ovat iskeviä

ikäänkuin jatkuvaan taisteluun kutsuvia. On luotava yhteenkuuluvuuden henkeä 6] jotain muuta vastaan. Taistelu on miltei aina vastatusten oloa – ja marssilauluilla kannustetaan vastakkainasetteluun, jonkin puolesta jotain vastaan.



Miksi tarvitsemme taisteluja?

Miksi olemme sotaisia 7]. Miksi aina sodan päätteeksi todetaan, ettei enää koskaan! 8]. Tarvitsemmeko sotia, tarvitsemmeko oikeasti taistelua ja millaista taistelua. Taistelua elämästä, työstä, vapaa-ajasta, palkasta, sosiaaliturvasta, paikasta auringossa –

… ”aina pääsystä Paratiisiin solisevien lähteiden äärelle ja strutsinsulkien leyhyttelyyn kauniiden neitsyiden huolehtiessa kaikesta nautinnon hyvästä” 9]. Miksi?



Sota on äärimmäinen välien selvittely

Sota tekee voittajan ja häviäjän. Voidaan sanoa, että nuoltuaan haavansa, häviäjä muistaa ja iskee tilanteen salliessa. Sodan tuomaa lopullista ratkaisua ei ole ollut – vain siinä tapauksessa, etä vastapuoli on lopetettu täydellisesti ja kokonaan – voidaan sanoa lopullisuuden saavutetun. Tämä ei ole sitä monikulttuurisuutta.



Taistelu on merkki jostain

Mistä taistelu meitä muistuttaa – se tuo tunnun yhteisestä ponnistuksesta jonkin asian eteen. Sellaisen asian, joka koetaan yhteenkuuluvuusryhmässä 0] tärkeäksi sekä yhteiseksi. Voimakkaimmat päämäärätavoittelijat osaavat ne keinot, joilla täysi todennäköisyys tavoitteeseen myös saavutetaan.



Nyt rikekivet ovat pieniä, liikkeellä eivät ole karisma eikä johtajuus
[ … paavillinen karisma ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/04/paavi-oli-yhtenisyyden-luoja-ja.html - ]

Meillä ei ole pelkoa enemmästä, ehkä vain yhden populistipuolueen hajoamisesta, jota sitäkin voidaan pitää ideologia-evoluutiona, jos Perussuomalaisissa mitä ideologiaa aidosti onkaan/ olikaan [?]

Vaarallisimpia tai haluttavimpia ovat sellaiset nousevat ryhmät, joilla on Johtaja ja hänellä karisma sekä voima vaikuttaa suoraan ihmisiin, saaden heidät uskomaan yhteisen tavoitteen hyödyllisyydesta niin itselle, ryhmälle kuin sille haaveelle, joka on saattanut elää koko siihen saakka eletyn elämän ajan!



Taisteluliikkeet ovat liki aina autoritäärisiä,

... yhden henkilön tahtokeskittymiä, joissa on osattu valita uskollisuus apuriksi johdettaessa määrätietoisesti joukkoa eteenpäin – sellaiseen tavoitteeseen, joka on kirkas kuin auringon nousu. Moni johtaja ei vain omassa yltäkylläisyydessaan huomaa 11], että joka ilta aurinko myös laskee.



Vastuullinen johtaja on vain ilmiö,

joka on lanseerattu asian ja tavoitteen eteen. Suuri johtaja on entistäkin suurempi, kun hän huomaa osata poistua ajallaan, ja tehdä itselleen seuraajan – joka hallitsee vähintään samat keinot ja tavat kuin oli liikkeen perustajalla. Suuren johtajan merkki on myös taitava monikulttuurisuuden hyödyntämisen osaaminen!

Maailma on täynnänsä johtajatyyppiesimerkkejä – Caius Julius Ceasarista, Napoleon Bonaparten ja Mahatma Gandhin [LINK] 12] kautta Adolf Hitleriin. Sekaan saimme vain yhden rauhan asiaan uskoneen – silti hänkin sai väkivaltaisen lopun.



Taistelu on aina sodanjulistus jollekin”
[Retoriikka on vahva ase johdatella yhteenottoon! ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Retoriikka - ]

Jos ei sotaa sotana, niin ainakin tapana koettaa rakentaa tie kannattamansa asian läpiviennille – oli se sitten taistelua rahankeruuna Lastensairaalalle, keinona kerätä rahaa lapsensa menettäneelle tai sieltä toisesta päästä taistelu yksikulttuurisen yhteiskunnan saavuttamiseksi – monikulttuurisuuden sijasta *.

  • *Tässä emme enempää puutu 'kulttuuriaiheisiin', vaan toteamme biosfäärillisen luonnon eläneen koko olemassaolonsa ajan reviiripuolustuksessa 13], jota muuten kaikki sodat ovat – siis ihmistenkin sodat!


Nyt ei siis ole pelkoa näillä heinäkuun lopun helteillä,

että kansakuntamme kuumenisi liiaksi. Meillä ei nousta barrikaadeille, kuin vain pakosta ja sekin ohjattuna. Viimeisin todellinen barrikaadi oli Talvisota, jossa kansakunta johtajansa myötä kävi taisteluun olemassaolostaan, vaikka C.G.E. Mannerheimin varoituksia ja neuvoja ei kuunneltu Talvisodan aattona! 14].



Nyt ei olla vielä olemassaolon taistelussa – 'viimeisellä rintamalla',

vaan olemme johdatellut juoneen, jonka takana on perustaa äärioikealiike, ponnistuskohdiltaan perussuomalaisista **, joista sikiää siihen otollista henkeä. IKL 15] oli aikanaan kiihkeiden 'lapualaisten johdattamana', mutta sekin kaatui viimeistään annettuun kieltoon Jatkosodan päättymisen jälkeen … samallahan hyödyllinen Suojeluskunta' kin 16] Lotta Svärd' järjestöineen 17] sai lopun – syntyäkseen uudelleen?

** Pysyykö Timo Soinin johtama Perussuomalaiset kasassa?
~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072820097005_uu.shtml -


Tekstinumeroviitteet
1] Olli Immosen manifestiarvio laajemmin ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/07/olli-immonen-reviiriltaan-suomalaisella.html -
2] Jääkärimarssi ~ https://youtu.be/-m4tALfqyME -
3] Taistojen tiellä ~ https://youtu.be/wTLScFjXZXE -
4] Horst Wessel ~ https://youtu.be/t53R7L0W4wY -
4] Horst Wessel by english and chinese language [!] ~ https://youtu.be/Mb5MjWZ7kxk -
5] '13 vuotta 1000 vuotista Saksan kolmatta valtakuntaa' ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=873005 - [47821]
6] Yhteenkuuluvuuden henki ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/11/talouden-kehitys-nujertaa-perinteet.html -
7] Sotaa vaaditaan? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46819-ihmiskunta-vaatii-aina-sotansa-olemmeko-valmiina -
8] ”Ei enää koskaan!” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/06/vakivalta-on-osa-ihmisyytta.html -
9] Uskontojen sota! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=919214 - [14449]
0] Jalkapallo yhdistää ja erottaa! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/06/kuningas-jalkapallo-alkaa.html -

11] Pääpomoa veivataan puolueen sisältä! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=932246 - [14067]
12] Mahatma Gandhi ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Mahatma_Gandhi -
12] Mahatma Gandhi (video) ~ https://youtu.be/Ga__N-LU76I -
13] Reviiripuolustus ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38881-maahanmuuton-sijasta-kyseessa-on-reviiripuolustus -
14] Talvisodan aattona ei hallittu vuoropuhelua! ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1174519 - [14428]
15] [IKL] Isänmaallinen Kansanliike ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Is%C3%A4nmaallinen_kansanliike - [IKR]
16] Suojeluskunta ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Suojeluskunta -
17] Lotta Svärd ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Lotta_Sv%C3%A4rd -



Ilkka Luoma
https://www.facebook.com/first.ilkka
http://ilkkaluoma.blogspot.fi


SENT
Cc: sampo.terho@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; alexander.stubb@vm.fi ; matti.putkonen@perussuomalaiset.fi ; riikka.slunga-poutsalo@perussuomalaiset.fi ; teuvo.hakkarainen@eduskunta.fi ; simon.elo@eduskunta.fi ; juho.eerola@eduskunta.fi ; pentti.oinonen@eduskunta.fi ; henna.virkkunen@europarl.europa.eu ; JAAKONSAARI Liisa ; jussi.halla-aho@europarl.europa.eu ; jussi.niinisto@defmin.fi ; paavo.vayrynen@europarl.europa.eu ; juha.sipila@vnk.fi ; timo.soini@formin.fi ; olli.immonen@eduskunta.fi ; olli.rehn@tem.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; antti.rinne@eduskunta.fi

Sent: Tuesday, July 28, 2015 1:28 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - "Taistelu -ni ... - mitä se sanana tarkoittaa?"
...

Taisteluni

AL .. IL .. Vf .. Pz .. BL .. BLOG 57784
---28072015---

doc.: taisteluni_1_28072015.doc – OpenOffice Writer
904 | 8719

Ei kommentteja: