perjantaina, heinäkuuta 17, 2015

Itsenäisyysmies – Paavo Väyrynen


(Europarlamentaarikko, toistaiseksi Keskustan Paavo Väyrynen tekaisi kansalaisaloitteen 1] – ensimmäisenä meppinä, hyvin kansallisesti eurooppalaisesta aiheesta – kansalaisaloite eurosta ja siihen liittyvästä kansanäänestyksestä)

[ … lappilaiset ja monet, monet muutkin ”Erkit ja Liisat” vannovat Väyrysen nimeen – onhan hänellä se kuuluisa presidentti Kekkosen mantteli päällään. Kansalaiset ovat usein arvuutelleet, mitä Urho Kaleva Kekkonen 2] oppipojalleen neuvoi ja opasti. Oli selvää, että nukuttujen öidenkin jälkeen Kekkonen olisi halunnut Paavosta seuraajansa …, ja tämän tietävät myös syvät arkikansalaistemme rivit … ]



Paavo Väyrynen on ikiliikkuja. Tuleva presidentinvaalien ehdokas, jo monennenko kerran. Aika monen, ja yrittämisellä on tämä kansakuntamme ennenkin menestynyt ja tältäkin osin Paavo vielä korjaa sen eniten tavoittelemansa palkinnon kotiin. Paavo on itsenäisyysmies – suurin kirjaimin.



Ehkä legendaarisin kuva Väyrysestä on ryhmäkuva Kremlistä,

kun Neuvostoliitto oli vielä jaloillaan – ehkä jo savisilla, mutta meille suomalaisille tärkeänä vientikauppamme kohteena. Tuossa kuvassa Paavo seisoo takarivissä – kun allekirjoitetaan yhtä niistä niin monista bilateraalisen kauppapolitiikan 3] puitesopimuksista, jotka toivat Suomelle työtä ja kansallista vaurautta.



Puhutaankin, että Väyrynen oli Kekkosen suojatti
[ … kiistaton valtiomies Kekkonen ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/10/kiistaton-suomen-valtiomies-oli.html - ]

Sitä ei tiedetä, miksi Kekkonen innostui Keminmaan pojasta ja teki hänestä Suomen nuorimman ulkoministerin. Tämän ansiosta meillä on ylivertainen ulkoministeriammattilainen, … on myös toinen – sosiaalidemokraattien älykkö ja myöskin tohtori – nykyinen kansanedustaja Erkki Tuomioja -kts. EXTRA.

Edellä mainitut kaksi herraa tietävät miten Suomen ulkopolitiikkaa hoidetaan. Mikäli Paavo 4] tai Erkki olisi ollut ETYJ40 5] aikoihin ulkoministerinä – ei mitään onnettomuutta Venäjänkään osalta olisi syntynyt.



Väyrynen tekaisi kansalaisaloitteen

Kuten hyvin tiedetään meidät suomalaiset vietiin ikäänkuin vääryydellä ja viekkaudella – kysymättä ja yllättäen euroon 6], kätkien sen EY-kansanäänestykseen. Euroliitosta ja viekkausvientiä siihen on tutkittu huolella ja lopputulema on vain ”oikeusistuimen” päätöstä vailla.

Kun tuota 'euro-oikeusistuinta' ei toistaiseksi ole – niin annetaan kansan sanoa sanasensa. Kysytään ollaanko 'muu maa eurossa' vai palautetaanko 'oma maa markka' 7] tai muu valuuttayhdistelmä! 8] Antaa kansan puhua – ”Kyllä kansa tietää”, a´la Veikko Vennamo.
...


Väyrysen itsenäistymislinja on nyt huomioitu monillakin tahoilla

Ensinnäkin Väyrynen on monille pienpuolueille ja kansanliikkeille oiva tuleva presidenttiehdokaskandidaatti. Eikä ole varmaan Keminmaan kirkossakaan kuulutettu, että Väyrynen olisi ikuinen keskustalainen, koska Keskustan aate on muuttunut nyt niin paljon. Tosin nykyinen, toistaiseksi pääministerin salkkua olallaan kantava Juha Sipilä 9] on uudistaja, yrittäjä ja ehkä liian vähän kansanmies – eikä hallitse kuin yrityselämän metkut [?] … .



Paavo voi yllättäen tehdä sen ensimmäisen liikkeen ja muuttaa omaa suuntaansa

itsenäisemmän Suomen puolesta tavoittelemaan rakasta aihettaan – eroa eurosta ja EU' sta. Nyt maaperä on otollinen ja kansa avaamassa silmiään, mitä esimerkiksi merkitsee kollektiivinen ja sosialisoitu velka individuaalipankeilta [Kreikka case 0] ], joiden liiketoimi on turvattu kansalaisvaroin. Paavo halunnee Suomelle takaisin itsenäisyyden päättää omista asioista – ETA-alueen jäsenenä.



Paavoa kosiskellaan varmaan monilta tahoilta

Suomessa on itsenäisyysliikkeitä, jotka haluavat takaisin oman rahan, oman ulkopolitiikan ja erityisesti oman idän politiikan – unohtamatta täyttä omaa lainsäädäntöä. Kansa haluaa myös varmuuden, ettei Natoon liitytä 11] ja Väyryseen luotetaan, koska hän ymmärtää mitä Nato meille todellisuudessa merkitsisi.

Ainoa suuri kysymys on eurovelat, onhan valtiomme jo yksistään velkaantunut euromääräisesti huimiin lukuihin, ollen toki kauniisti euromaiden keskiarvojen alapuolella.



Eurovelat, miten käy, jos hyppäämme markkaan?

Moni pelkää devalvoitumista, jonka me itseasiassa tarvitsisimme, kun emme kustannuksiamme halua merkittävästi alentaa 12]. Suomi elää viennistä, koska omavaraisuusasteemme 13] on luvattoman heikko. Miten käy euromääreisten ulkomaanvelkojen, kun tilalle tulisi markka ja ehkä sen devalvoituminen (arvon alentuminen) vaikkapa 20 prosentilla.



Näemmekö Väyrysen uuden aallon harjalla?

Uskaltaisin sanoa, että kyllä, sillä edellinen presidenttinvaalit sen jo kertoi. Puoli miljoonaa kannattajaa ensimmäisellä kierroksella. Ja siitä olemme varmoja, ettei nykyinen presidentti Sauli Niinistö olisi päässyt toisella kierroksella niin vähällä, jos Väyrynen olisi ollut loppukahinoissa mukana.

Väyrysen kyky todelliseen politiikkakeskusteluun on siksi monipuolinen, että Niinistö olisi joutunut miettimään aina kaksi kertaa – kun olisi vastannut Paavon haasteisiin. Ehkä näemme tuon taistelun jo seuraavissa kahinoissa – vuonna 2018. Mutta kenen/ keiden ehdokkaana Paavo Väyrynen on – voi olla vielä suuri yllätys.



Leipätekstin viitenumeroiden oheiskirjoitukset
1] Väyrysen kansalaisaloite kerää nimiä kuin hunaja mehiläisiä! ~ www.iltalehti.fi/uutiset/2015071620047387_uu.shtml - *]
2] Kansalaisen paras kausi! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162987-kansalaisen-paras-kausi-elettiin-kekkosen-aikana -
3] Bilateraalikauppa ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Bilateraalikauppa -
4] Sipilän valttikortti syrjässä toistaiseksi ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/04/juha-sipilan-vayryskortti-helpottaa.html -
5] ETYJ40 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/07/presidentti-kekkonen-parahti-viiltonsa.html -
6] Markasta euroon – valtiopetosko? ~ http://fi-ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/tiivistelma-markasta-euroon-ilman.html - [tiivistelmä]
7] Oma maa markka – muu maa euro ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/oma-maa-markka-muu-maa-euro.html -
8] Kiinnitymmekö Kiinan juaniin? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/korvaammeko-euron-kiinan-yuanilla.html -
9] Pääministeri Juha Sipilä ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=901277 - [56254]
0] Jakautuva Eurooppa myytävänä! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/07/jakautuva-eurooppa-myytavana.html -

11] Kansalaisviisaus estää meitä liittymäsät Natoon ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 - [38225]
12] Alennammeko palkkojamme? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=976157 – [10743]
13] Reviirihallinnalla omavaraisemmaksi? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/12/reviirien-hallinnalla-omavaraisuuden.html -

*] Itse kansalaisaloite ~ https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 – nyt kasassa 7270 nimeä (10:14, 17072015)


EXTRA!
Pelastaako Erkki Tuomioja demariliikkeen?
~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1018466 - [9796]



Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka


SENT
Cc: hannu.raikkonen@teliasonera.com ; antti.pesonen@ipu.fi ; teija.tiilikainen@fiia.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jussi.niinisto@defmin.fi ; ilkka.kanerva@eduskunta.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; olli.rehn@tem.fi ; mauri.pekkarinen@eduskunta.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; timo.soini@formin.fi ; juha.sipila@vnk.fi ; pekka.haavisto@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; paavo.vayrynen@europarl.europa.eu ; anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu ; jyrki.katainen@ec.europa.eu

Sent: Friday, July 17, 2015 10:52 AM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Itsenäisyysmies Paavo Väyrynen!
...

Itsenäisyysmies – Paavo Väyrynen!

AL .. IL .. Vf .. Pz .. BL .. BLOG 57081
---17072015---

doc.: paavo_vayrynen_17072015.doc – OpenOffice Writer
[792 | 7753]

1 kommentti:

Ilkka Luoma kirjoitti...

Paavon ilmoituksen mukaan Seitsemän tähden liike on perustettu rekisteröitynä yhdistyksenä. Nyt seuraavassa vaiheessa pitää kerätä tuhansia kannatuskortteja, jotta yhdistyksestä saadaan puolue (rp).



Nyt Paavo selvästi hakee luotettavia kumppaneita projektiin, jolla Suomessa voidaan muuttaa politiikan suuntaan. Toivottavasti mukaan tulevat henkilöt ovat asia- eikä itsekkyyskeskeisiä. Sinällään kukapa meistä olisi täydellinen.





Nyt luotettavat epätäydelliset kokoon ja keräämään kannatuskortteja. Tähän kansakunnan korttitalkoisiin tarvitaan 100 aktiivista henkilöä, joille tavoite on tärkeämpää kuin oman edun metsästys. Kyllä sille omalle edullekin syntyy tilaisuus – yhteishengen nimissä.



Liikkeellä pitää olla henkinen johtaja – ja tuohan on itsestään selvyys, sellaisen tittelin ottaa se, jolla on suurin ja laajin kokemus muutospolitiikasta, kokemusta politiikan pelistä ja tunnettuutta kautta koko Suomen [1. Tämä henkilö on Paavo Väyrynen – Suomen pitkäaikaisin ulko- ja ulkomaankauppapolitiikan hoitaja ministerinä.



Paavo on lisäksi presidentti Urho Kekkosen henkisen perinnön haltija. Ei ole kauan, kun Kekkonen valittiin kaikista Suomen presidenteistä merkittävimmäksi, myös elossa olevista [2.

~ https://ilkkaluoma.vuodatus.net/lue/2018/07/paavo-vayrynen-tekee-sen-viela-kerran-tie-tahtiin -

...